Yhdistys

Särestön kamarikonsertit -yhdistys ry on järjestänyt jo 30 vuoden ajan korkeatasoisia klassisia konsertteja Lapissa mm. Särestössä, Levillä, Muoniossa, Oloksella, Saariselällä ja Rovaniemellä. Konserteissa ovat esiintyneet lukuisat kotimaiset ja ulkomaiset klassisen musiikin huippunimet kuten Viktoria Mullova, Vladimir Ashkenazy, Karita Mattila, Juha Uusitalo ja Jorma Hynninen.

Yhdistys perustettiin kehittämään konserttitoimintaa edesmenneen taiteilija Reidar Särestöniemen taiteilijakodissa Kittilän Särestössä kunnioittaen Reidar ja Anttu Särestöniemen toivetta luoda alueelle kulttuurikeskus, joka palvelee jälkipolvia kuva- ja musiikkitaiteen kehittäjänä.

Vuosien varrella yhdistyksen toiminta on laajentunut ja monipuolistunut konsertti- ja koulutustoiminnaksi Lapin alueella. Nykyisin yhdistys tuottaa ympärivuotista Särestön Kamarikonserttisarjaa Lapin maakunnan alueella. Konserttisarjan tavoitteena on kamarikonserttiperinteen vaaliminen ja korkeatasoisten kotimaisten ja ulkomaalaisten taiteilijoiden tuominen Lappiin. Yhdistys haluaa tutustuttaa uutta yleisöä laajemmin, etenkin yhä Lapin alueelta, klassiseen musiikkiin ja tarjota edullisia korkeatasoisia konsertteja.

Konserttien lisäksi yhdistys järjestää viulisteille vuosittain kansainvälisiä mestarikursseja sekä muuta kurssitoimintaa ja koulutusta. Kursseilla on opettanut mm. Hagai Shaham ja Pinchas Zukerman. Yhdistys on tehnyt virtuaalisen etäopetuksen kehittämisessä  alan pioneerityötä yhteistyössä viulisti Zukermanin kanssa vuodesta 2000 lähtien.

 

Toimintaa tukevat:

yhteistyokumppanit