Joulukuusta lähtien 30-vuotista taivalta juhlistetaan sarjalla upeita konsertteja!

Viulisti Maarit RajamäkiSärestön Kamarikonsertit sai alkunsa, kun itsekin vuosia maailmalla kiertänyt diplomiviulisti Maarit Rajamäki pohti, kuinka ainutlaatuinen luonto ja hiljaisuus voisivat houkutella huipputaiteilijoita esiintymään Lappiin. Mieleen palasi pikkutyttönä tehty vierailu taiteilija Reidar Särestöniemen taiteilijakodissa Kittilän Särestössä, sekä sen uniikki miljöö. Tuumasta siirryttiin toimeen ja ensimmäisessä konsertissa joulukuussa 1989 esiintyi Sibelius-viulukilpailun voittaja, israelilainen viulutaiteilija Yuval Yaron. Vuosien varrella Särestön Kamarikonserteissa on kuultu lukuisia suomalaisia ja ulkomaalaisia tähtiä, mm. Vladimir Ashkenazy, Yuri Bashmet, Karita Mattila, Olli Mustonen ja Lasse Pöysti. Ensimmäiset vuodet konsertit pidettiin Särestössä Reidarin veljen Antun isännöimänä, ja sittemmin konsertteja alettiin järjestää laajemmin Lapin alueella.

Korona on vaikuttanut tapahtumien järjestämiseen viimeisen vajaan parin vuoden ajan, mutta joulukuun 2021 ja vuoden 2022 aikana 30-vuotista taivalta juhlistetaan sarjalla sykähdyttäviä konsertteja. Konserteissa esiintyy niin Särestön Kamarikonserttien ”konkarikävijöitä” kuin myös paikallisia taiteilijoita ja uutta sukupolvea.

Konserttisarja käynnistyy jouluisissa tunnelmissa, kun Joulun taikaa – Kauneimmat joululaulut soivat torstaina 16.12.2021 klo 19 Marian kappelissa Levillä. Sopraano Mari Palo ja pianisti Maria Kluen esittävät kauneinta joulunajan musiikkia Suomesta ja maailmalta.

Liput: 35 € aikuiset, 25 € alle 15-vuotiaat lapset.

 

Joulun välipäivänä, maanantaina 27.12.2021 klo 19 Levin Marian kappelissa kuullaan Talvinen tarina. Konsertissa Trio Polare eli Laura Raudaskoski, huilu, Olli-Pekka Kajasviita, sello, ja Maria Kluen, piano, esittävät mm. Astor Piazzollan Buenos Airesin neljä vuodenaikaa.

Konsertissa on käytössä koronapassi. Konsertissa tulee myös käyttää kasvomaskia.

Liput: 25 € aikuiset, 15 € alle 15-vuotiaat lapset.

 

KONSERTTI SIIRTYY! Koronatilanteesta johtuen to 30.12. Kittilän kirkkoon suunniteltu Särestön Kamarikonserttien 30-vuotisjuhlakonsertti siirtyy pääsiäiseen. Konsertti järjestetään sunnuntaina 17.4.2022 klo 18 Kittilän kirkossa. Konsertissa esiintyvät baritoni Jorma Hynninen ja Risto Lauriala, urut & piano.

 

KONSERTTI SIIRTYY! Koronatilanteen vuoksi pianisti Paavali Jumppasen konsertti su 9.1.2022 klo 15 Kulttuuritalo Korundissa Rovaniemellä siirtyy. Muistoja Särestöstä -konsertti järjestetään su 8.1.2023 ja se toteutetaan yhteistyössä Lapin musiikkiopiston kanssa.

 

KONSERTIT SIIRTYVÄT ! Myös tammikuulle suunnitellut viulisti Viktoria Mullovan ja sellisti Matthew Barleyn tähtikonsertit la 15.1.2022 Kuusamotalossa ja su 16.1.2022 Kittilän kirkossa siirtyvät koronatilanteen vuoksi. Konsertit järjestetään tammikuussa 2023.

Su 12.12. Ylläkselle suunniteltu Valoa kaamokseen -konsertti siirtyy. Konsertti järjestetään Pyhän Laurin kappelissa sunnuntaina 24.4.2022 klo 15, ja sitä tähdittävät Réka Szilvay, viulu, ja Heini Kärkkäinen, piano. Konsertissa kuullaan Jean Sibeliuksen ja Edvard Griegin musiikkia.

La 18.12. Muonion yläkoululle ja su 19.12. Galleria Raekallioon suunnitellut Tunturi soi -konsertit siirtyvät syyskuulle koronatilanteesta johtuen. Ralf Gothóni, Hagai Shaham, Suzan Saber ja Lauri Angervo esiintyvät keskiviikkona 14.9.2022 klo 19 Olos Polar Centerissä, ja torstaina 15.9.2022 klo 18 Galleria Raekalliossa, Pöntsössä.

Lämpimästi tervetuloa juhlimaan kanssamme ja nauttimaan lumoavasta musiikista!